Historia | aseras

Nimensä mukaisesti havannankoira on Kuubassa kehittynyt rotu. Havannankoiran syntyperästä on monenlaisia teorioita. Loogisimpana pidetään kuubalaisen kirjailijan Zoila Portuendo Guerran selitystä, joka pohjautuu hänen tekemään laajaan tutkimukseensa, johon on läpikäyty kirjallisuutta, niin faktaa kuin fiktiivistäkin kirjallisuutta. Guerra oli Kuuban Habanero Clubin perustaja ja kuvaa kirjassaan Bichon Havanais tarkasti rodun syntyä.

Zoila Portuendo Guerran mukaan olisi ollut kahta lajia kuubalaisia koiria. Ensin hänen mukaan oli nyt jo sukupuuttoon kuollut rotu Blankito de Havana, joka kehittyi saarella Espanjan siirtomaavallan aikana 1500-1600 -luvuilla. Tämän rodun ajatellaan olevan jalostettu pienistä bichon-tyyppisistä ja sylikoirista, joita tuotiin saarelle suoraan Espanjasta sekä merirosvojen ja kauppiaiden salakuljettamana kaupankäyntiä vauhdittamaan. Noihin aikoihin oli Euroopassa suurta muotia yläluokan hienostorouvien keskuudessa omistaa pieni kaunis sylikoira ja Kuuban hienosto omaksui saman tavan Blankiton kehittyessä. Blankitot olivat pieniä, n.1,5-3kg painoisia puhtaan valkoisia koiria, joilla oli erittäin silkkinen, pitkä ja kihara turkki.Palatessaan takaisin vanhalle mantereelle tämä rotu sai runsaasti positiivista huomiota. Britit kutsuivat sitä nimellä "White Cuban" ja myöhemmin "Havana Silk Dog" viitaten pitkään, pehmeään turkkiin.

Havannankoirista tuli erittäin trendikkäitä Euroopassa ja ne saivat villakoiralle tyypillistä asemaa Espanjan hovissa ja Ranskan Ludvig XVI:n hovissa. Tiedetään myös, että Englannin Kunigatar Victorialla oli kaksi havaneesia ja Charles Dickensillä yksi.

1800-luvun alkupuolella eurooppalaiset siirtolaiset asettuivat asumaan Kuubaan, tuoden mukanaan omia sylikoiria, lähinnä erivärisiä villakoiria Ranskasta, Belgiasta ja Saksasta. Näiden saadessa pentuja Blankitojen kanssa syntyi hieman kookkaampi, eri värejä sisältävä rotu, joka nykyään tunnetaan havanesena.

Havannankoiran tarkka syntyperä tulee todennäköisesti aina säilymään hieman mysteerinä faktan, fiktion ja kansantarujen sekoituksena. Sen sijaan tiedetään tarkkaan, että havaneset olivat Kuuban vauraan yläluokan hemmoteltuja ja rakastettuja lemmikkejä. Kaikista suosituimpia ne olivat pääkaupungissa Havannassa. Yläluokka piti mustasukkaisesti kiinni yksinoikeudestaan näiden koirien omistajuuteen. Havaneset olivat rakastettuja ja palvottuja kuin jalokivet. Ne olivat yleinen näky huviloissa ja kartanoissa ja maatiloilla, mutta vain hyvintoimeentulevat rouvat omistivat niitä. Ne elivät hemmoteltuina troopisten kotiensa luksuksen ympäröiminä tai sisäpihoilla - niitä näki äärimmäisen harvoin yleisillä kaduilla. Kerrotaan, että erityistapauksissa tai sunnuntai-iltapäivisin rouvat ottivat pienet lemmikkinsä viereensä istumaan mukaan ajelulle Havannan kaduille. Näinollen havaneseja kutsuttiin myös nimellä Perritos de la Falda (hamekoira), koska ne olivat niin pieniä, että pystyivät piiloutumaan omistajansa hameen alle. Suosionsa aikana Kuubassa havaneset levisivät laajalle, mutta niitä ei koskaan myyty. Pentueet suunniteltiin erittäin tarkasti ja kallisarvoiset pennut lahjoitettiin kunnianosoituksina tärkeille ystäville tai jollekin, joka oli tehnyt suuren palveluksen perheelle. Yksi tunnetuimmista kuubalaisista kasvattajista oli Señora Catalina Laza, varakkaan sokeriparonin vaimo. Monet hänen ystävistään olivat onnekkaita vastaanottajia hänen anteliaisuudelleen.

Tämä ihastuttava rotu oli vähällä kuolla sukupuuttoon vuoden 1959 Kuuban vallankumouksen myötä. Tuhannet ihmiset pakenivat saarelta pystyen kuljettamaan mukanaan vain pientä määrää omaisuudestaan. Moni uskoi palaavansa viikkojen tai muutamien kuukausien kuluessa ja uskoivat rakastetut lemmikkinsä ystävän tai uskollisen palvelijan huostaan. Koska havaneset yhdistettiin yläluokkaan, Kuubaan jääneille yksilöille ei käynyt kovin hyvin; ajatellaan, että ne hävitettiin joko aktiivisesti tai passiivisesti. Varmaksi tiedetään ainoastaan kolmen perheen ottaneen koiransa mukaan Kuubasta paetessaan, mukaanlukien Perez ja Fantasio. Nämä ja muutamat muut omistautuneet karkoitetut Costa Ricassa ja USA:ssa uurastivat vuosien ajan säilyttääkseen rodun.

1960-luvulla Bert ja Dorothy Goodale Coloradosta etsivät kasvatukseen pienikokoista, älykästä rotua, jolla on rauhallinen luonne. Vuosien tutkimisen jälkeen viittaukset havaneeseihin kiinnitti heidän huomionsa. Lehti-ilmoitusten perusteella he onnistuivat lopulta ostamaan kuusi puhdasrotuista havanesea: emon ja 4 narttujälkeläistä ja erisukuisen nuoren uroksen. Goodalet hurmaantuivat täysin koirien luonteesta ja laittoivat uuden ilmoituksen espanjankielisiin lehtiin ja muutamaa kuukautta myöhemmin tuli toinen läpimurto. Vanha kuubalaismies Ezekiel Barba, joka oli Kuubasta paettuaan asunut Costa Ricassa, oli nyt muuttamassa Texasiin tyttärensä luo ja heikentyneen terveytensä vuoksi ei enää pystynyt huolehtimaan havaneselaumastaan. Hän luotti Goodalejen hoivaan viisi havaneesiaan. Näin ollen Goodalet saivat kaksi uutta sukuhaaraa, joita työstää. Molemmilla joukkioilla oli sama ulkonäkö ja luonne. Perustuen koirien mukana tulleeseen tietoon niiden sukupuusta, vuoden 1963 rotumääritelmään ja pitkäaikaiseen kokemukseensa kasvattajana, Dorothy Goodale aloitti vuonna 1963 varovaisesti jalostusohjelman estääkseen havaneesien kuolemisen sukupuuttoon.

Vuoteen 1991 asti kukaan ei ollut varma, oliko Kuubassa säilynyt elossa havaneeseja. Perustettiin Bichon Habanero Club tutkimaan saarella jäljellä olevia alkuperäisiä koiria varmistuakseen niiden puhdasrotuisuudesta. Tarkan opiskelun ja harkinnan jälkeen aloitettiin erittäin huolellisesti valvottu jalostusohjelma, jossa käytettiin n. 15 koiraa. Vuosien jälkeen havaneset ovat jälleen saavuttaneet suosiotaan myös Kuubassa, tosin ei enää vain parempiosaisten koirana. Nykypäivänä löytää suuria määriä havaneeseja niin pääkaupungista Havannasta kuin maaseudun pienemmistäkin kaupungeista. Nykyään rotu onkin Kuuban kansalliskoira.

Raahaa kuva tähän

Kuvateksti

Yhteystiedot

Päivityksiä